20.9.2016

Long time, no see!

Moneskohan postaus tää on tuolla samaisella otsikolla? Varmaan kolmaskymmenes. Harmittaa ihan vietävästi. Olin tehnyt teille postauksen reilu kuukausi sitten, jonka julkaisua ajattelin lykätä vain parilla päivällä. Loppupeleissä en aio julkaista postausta, koska kaikki asiat joista postauksessa kirjoitin kääntyi ylösalaisin.

Olin kirjoittanut ohi menneestä kesästä, joka ei tuntunut kesältä tänä vuonna ollenkaan. Kirjoitin, kuinka ohi mennyt kesä ei edes toden teolla haitannut, koska olin päättänyt ison asian. Odotin tulevaa syksyä kun kuuta nousevaa sen päätöksen takia. Päätin myös nauttivani lomastani edellisen lomapätkän edestä ja keleistä huolimatta.

Olin innoissani kirjoittanut myös tulevasta viikonlopusta, nimittäin flow- viikonlopusta. Jokaisen kesän päättäjäisjuhla. Tänä kesänä se kyllä tuntui myös ainoalta kohokohdalta.

Miten kävi?

Iso iso päätös. Päätös, jonka tein oli se että tämä tyttö jättää Helsingin taakseen ja suuntaa Lahteen. Kyllä, koiran ja muuttokuorman kera. Olisinko voinut kuvitella tätä vuosi sitten kun äiti ehdotti? En.
Nyt osaan samaistua niinkin kliseiseen sanontaan, kun "sitä se rakkaus teettää". Kaikki päätöksen jälkeen sujui erinomaisesti, sain tiedon että voisin hakea samasta firmasta paikkaa, jossa työskentelen tällä hetkellä. Paikkaa joka olisi kuitenkin Lahdessa mutta täysin samoja hommia. Ihan kuin toiveesta yksi mukavan kuuloinen paikka avautui juuri hakuun. Siinä ajattelin, että  kaikki tuntuu niin tarkoitetulta.

Flow-viikonloppu. Olin päättänyt, että kun kerran Lahteen muutto taitaa olla edessä on parasta järjestää vielä tuparit uus-vanhassa kodissani. Tupareiden sekä flow- etkojen lisäksi ajattelin kuitenkin törkätä yhden juhlan aiheen vielä samaan syssyyn. Synttärit. Perjantai päivä sujui mutkitta pienen vaatekriiseilyn siivittämänä. Muutama ystävä tuli kylään ja meillä oli koossa kiva pieni porukka valmiina nauttimaan ensimmäisen päivän flow-humusta. Tunti ennen alueelle lähtöä sain puhelun, jonka jäljiltä koko viikonlopusta tuli aika ajoin kamala. Maailman rakkain mummini oli nukkunut pois. Aloin pelätä jo etukäteen, kuinka tulisin Paperi T:n keikan aikana itkemään silmäni päästä. Kyseessä oli vielä keikka, jossa oli vierailemassa viulisti. Jousisoittimien kohdalla itkukohtaus on taattu. Sieltä se itku kyllä tuli mutta onneksi ihan hillityllä tavalla.

Lauantainen harmaa aamu. Olin sopinut ystävieni kanssa, että etkotuparisynttärit pidetään lähellä sijaitsevassa  Dallapén puistossa. Pähkäilin, että onko musta nyt juhlimaan vai jäisinkö vaan itkemään niitä silmiä päästä ja tuhlaisin joululahjaksi saamani flow- lipun kankkulan kaivoon? Itkeskelisinkö vielä enemmän, kun katselisin snapchatistä kavereitten videoita? Pyyhin silmäkulmat ilmottaessani, että pidetään kemut kotonani, ilman takia. Pyysin, että mummi pistäis vähän auringonpaistetta kuitenkin illaksi, että ei vesisateessa tarvis keikoista nautiskella. Juhlat menivät loistavasti, paikalla oli tärkeimmät ja parhaimmat ystävät ja sain ihan mielettömän ihania yllätyksiä pitkin iltaa. Vihdoin alueelle päästyämme suunnattiin telttaan hytkymään Viewin tahtiin. Hetken heilumisen jälkeen yksi kavereistani tuli koputtamaan olkapäätäni ja kehotti katsomaan teltan ulkopuolelle. Käännyin ja katsoin, siellä se aurinko pilkahteli täysin siniseltä taivaalta, mummi oli päässyt perille. Loppu viikonloppu meni välillä itkien ja välillä nauraen, melko ailahtelevissa fiiliksissä.

Takaisin isoihin päätöksiin. Ajattelin, että koska koko kesä oli mennyt niin vauhdikkaasti ohi, oli mulle edessä varmasti jotain hyvää ja aloin uskoa että risukasaankin paistaa aurinko, kunhan on vaan koettu tarpeeksi sitä toista puolta. Molemmat lomapätkät meni surressa. Kahdet hautajaiset, molemmille lomapätkille yhdet. Nytkö nämä ihmiset alkaa tippumaan? Kolme kuolemaa aivan liian pienessä ajassa. Ei kiitos mulle enää yhen ainuttakaan vastoinkäymistä! Mä saan sen työpaikan, olen päättänyt ja ansainnut sen! En aio matkustaa enää yhen ainuttakaan matkahuollon bussimatkaa ison samsoniten matkalaukun ja Elli-koiran kera, vaan aion työntää sen paskan matkalaukun sängyn alle ja alan taas nauttimaan elämästä, työnteosta ja vieläpä uudessa kaupungissa maailman parhaimman ihmisen kera. Enhän mä vissiin sitten ollutkaan ansainnut sitä työpaikkaa, vaikka olisinki ollut valmis menemään urallani 5 vuotta taakse päin. Olin valmis luopumaan monesta asiasta sen takia, että saan itseni kuntoon ja että pystyn olla sama vanha Pauliina, sekä arjessa että töissä. Koko kevät ja kesä on mennyt töiden osalta melko tuuliajolla, kun työpaikka vaihtui lennosta toiseen ja kesäloma viikot oli ripoteltu pitkin kesää.

Ylhäällä olevat kappalejaot on kirjoitettu elokuun lopussa, kun aloin jollain tapaa hyväksyä tosi asian, että en pääse Lahteen millään keinolla ainakaan vielä lähiaikoina. Olin selannut koko kesän työpaikkoja, eikä mikään vastannut omaa osaamisaluettani. Ajattelin, että kai mun alkuvuos oli mennyt niin hyvin, että nyt mua sitten koeteltiin oikeen kunnolla. Syyskuun alussa tapahtuikin vielä jotain..

Nyt varmaan kysymys herää, että mitä vielä? No tähän loppuun mun on pakko kirjoittaa aika hitsin hyvät uutiset. Voin huokasta! Viime viikon maanantai koitui nimittäin varmaan heittämällä mun elämäni parhaimmaksi maanantaiksi. Mä sain työpaikan! Lahdesta! En hiiskunut kauheasti kenellekkään, että olen edes hakenut mitään paikkaa sillä aloin olemaan niin taikauskoinen kaikkien takaiskujen takia, että vasta viime maanantaina paikan napattua kerroin asiasta lähipiirilleni. Tunne oli semmonen, kun olis 50 kiloa lähtenyt painoa harteilta. Työt jatkuu saman asian parissa, nimittäin muodin mutta nyt saan tehdä juurikin niitä juttuja, missä oon haka. En vois tyytyväisempi olla. Varmasti tulen päivittämään onnellisuushöyryissäni myös työstä täällä blogin puolella.

Tästäpäs tuli tekstin täyteinen postaus. Lupaan päivittää instagrammailut kesä-syyskuulta, jotta pääsen kertomaan vähän tarkemmin mitä mun kesä oikein sisäls.. vai sisälskö se mitään? Oon kirjottanut tätä samaa postausta kuukauden ja aina vaan tallentanut tietyn pätkän jälkeen, joten oli itsekkin hauska huomata miten se elämä oikeen heittelee, kun joka kerta kun otin tietokoneen käteen ja aloin kirjottamaan, kaikki asiat olikin ihan toisin.


Juuri oikeaan aikaan tuli muuten tämäkin biisi maailmaan ja sitä ei turhaa sanota, että kun on ilonen niin nauttii musiikista mutta auta armias kun oot surullinen niin ymmärrät sanat. Itellä tulee aina välillä niitä, että tokasee itelle, että täähän kertoo ihan musta.




Nyt on enää vajaa viikko antaa täydellinen työpanos vanhassa työssä ja sitten saa uudet tuulet puhaltaa. Ai että mä oon kaivannut tätä ja pakko sanoa että ansainnut tämän. Muuttopakkailutkin on hyvällä mallilla, joten nyt ei tarvii ressata yhtään mistään. 

Ollaan kuulolla!

-Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti